Marko Luttinen, HR Manager, Paluumuuttajana Bookersille!

Marko Luttinen toimi Bookersilla buukkauksen ja myynnin parissa ennen siirtymistään henkilöstövuokrausyritykseen. Koulusta valmistuttuaan muisto Bookersin hyvästä työilmapiiristä ja tekemisen meiningistä toi kuitenkin Markon takaisin meille ja tällä kertaa HR:n pariin!

Työntekijät21.02.2020

Ensimmäisen kerran Bookersille 2014

Marko löysi Bookersille työnhakusivuston kautta ja työllistyi vakuutusalan ajanvaraajaksi. Aluksi tehtävänä oli sopia vakuutustapaamisia kuluttaja-asiakkaille yhden Suomen suurimman vakuutusyhtiön nimissä. Työt sujui ja tuloskin näytti hyvältä, joten Marko pääsi siirtymään eri yritysprojekteihimme sopimaan tapaamisia yrityksien välille ja myöhemmin osaksi yritysmyyntitiimiä.

Ovet avautuivat opiskelun maailmaan

Kun Marko aloitti opintonsa kauppakorkeakoulussa siirtyi Marko osa-aikaiseksi työntekijäksi yritysbuukkaustiimiimme ja sopi yritystapaamisia opintojensa ohella. Töiden parissa viikosta kului päivän tai kaksi, joten aikaa jäi hyvin myös opinnoille! Opintojen edetessä Markoa alkoi kiinnostaa HR-ala ja yksi aikakausi Bookersilla päättyi Markon siirtyessä henkilöstovuokrausyritykseen rekrytoinnin pariin.

Valmistumisen jälkeen takaisin Bookersille!

Opintojen loputtua oli aika paneutua urakehitykseen. Kokemusta rekrytoinnista oli karttunut ja HR muutenkin kiinnosti. Markolle avautui mahdollisuus työllistyä Bookersille vastaamaan myynnin rekrytoinnista ja tähän tilaisuuteen Marko myös tarttui. Rekrytoinnin ohella Marko teki Bookersilla myös uusasiakashankintaa, eli sopi tapaamisia yrityksiin, jotka olisivat potentiaalisia yhteistyökumppaneita Bookersille.

HR vei kuitenkin mennessään

Nykyisin Marko vastaa meillä Bookersilla lähes 250 hengen työsuhdeasioista, työntekijöidemme mahdollisuuksista kouluttaa itseään mm. ammattitutkinnoilla, tarjoamistamme työsuhde-eduista, erinäisistä hallinnollisista asioista, työntekijöidemme urapolusta talomme sisällä, sekä tietenkin uusien työntekijöidemme rekrytoinnista.

Vastuualueita on HR:n puolella paljon ja tämän vuoksi  Marko perehdyttääkin parhaillaan meille Bookersille uutta rekrytoijaa työparikseen!