Timo Huhtamäki Bookersin kaupalliseksi johtajaksi

Bookers on päättänyt kasvustrategiastaan, jonka ytimessä on myyntipalvelumarkkinan johtava asema. Strategian toteuttamista varmistamaan yhtiö on nimittänyt Timo Huhtamäen kaupalliseksi johtajaksi, CCO, marraskuun alusta lukien. Huhtamäki johtaa myös Bookersin ajanvarauspalveluihin keskittynyttä liiketoimintayksikköä.

Uutiset05.11.2020

Myyntipalveluiden markkinat ovat historiallisessa murroksessa. Koronapandemian kiihdyttämä nopea siirtymä kohti etämyynnin aikakautta on käynnissä. Tulevina vuosina Bookersin tavoitteena on kasvaa johtavaksi myyntipalveluyhtiöksi. Kasvustrategian keskiössä ovat kaksi liiketoiminta-aluetta: Myyntipalvelut ja Booking.

Timo Huhtamäki on suorittanut eMBA-tutkinnon ja toiminut aiemmin Raision, Harvian ja Biolanin markkinointijohtajana, ja vuosina 2017 – 2020 Suomen suurimman markkinapaikan, Tori.fin, markkinapaikkajohtajana.

Huhtamäki vastaa Bookers Groupin kaupallisesta menestyksestä ja johtaa myös toista strategista liiketoimintayksikköä, Booking-liiketoimintaa, joka on Suomen suurin vakuutus- ja asiantuntijapalveluiden ensikohtaamisiin ja ajanvarauksiin keskittyvä palveluyksikkö, joka työllistää yli 120 henkilöä.

– Kasvava yrityksemme tarvitsee vahvoja ammattilaisia ja halusimme varmistaa strategiamme toteutumisen nimittämällä Timpan kaupalliseksi johtajaksemme. Timpalla on kymmenen vuoden kokemus johtoryhmätyöstä ja näyttöjä onnistuneiden kasvutarinoiden avainpelurina. Olemme tutustuneet Timppaan asiakkaana ja konsulttina, ja siksi on helppo todeta Timpassa yhdistyvän ihanteellisella tavalla kaupallinen ja taloudellinen näkemys vahvaan markkinointiosaamiseen. Myös meille tärkeän asiakkuutemme syvä alan tuntemus on tärkeä lisäarvo. Vielä kun kyseessä on lämmin persoona ja tekevä ote, niin Timpan valinta tehtävään oli helppo. Lämpimästi tervetuloa Timpalle meidän kaikkien puolesta, toivottaa Bookersin toimitusjohtaja Inke Salonaho.

Vaihesiirtymä synnyttää nopeasti kasvavan myyntipalveluiden markkinan, jonka haluamme luoda.

– Myyntipalveluiden markkinat ovat nyt lähtötelineissä ja kiihtyvä kehitys tulee yllättämään monet. 2020-luvun kaupallista johtamista ei voi enää kuvitella ilman etämyynnin malleja. Vaihesiirtymä synnyttää nopeasti kasvavan myyntipalveluiden markkinan, jonka haluamme luoda. Tämä erikoisosaaminen on luonnollista rakentaa 30-vuotiaan Bookersin yli 200:n myynnin ammattilaisen ainutlaatuiseen yhteisöön, joka on toimialan ”hidden champion”,  taustoittaa Timo Huhtamäki.

Huhtamäki on aloittanut tehtävässä 1.11.2020.

Lisätietoja:

Inke Salonaho

Toimitusjohtaja

Bookers Group

 

Timo Huhtamäki

kaupallinen johtaja, CCO

Bookers Group

040-7140705

timo.huhtamaki@bookers.fi